Kirjallisuuden ismejä

 

 

Äänitiedostojen tekstit ja niiden lähteet
 
SYMBOLISMI

   

Hugo Simberg
”Taide on oikeastaan sitä, että voi keskellä kylmää talvea ikään kuin siirtyä ihanaan kesäaamuun ja tuntea kaiken, minkä tuolloinkin; tuntea luonnon heräävän ja oman itsensä olevan harmoniassa sen kanssa."

Eino Leino

Elegia (katkelma)

Haihtuvi nuoruus
niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat
lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan
tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo
rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse
tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat
ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin.
Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo:
tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha
mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle
ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu,
myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova:
kauneuden voimaton kaipuu.

 

Satu Tuononen

Kohti myrskyävää merta
  minä yksin kuljen vain.
Aaltojen huiman pauhun
  minä korvissain kuulla sain.
Ja meren toisella puolla
  rakkaani nähdä voin.
Ja surun kyynelten keskellä
  ikävän tunteen koin.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Aila Lompola

Tumma lampi,
sametinsyvä syli,
valkeat lumpeet hämärässä.
Joutsenen kimakka kutsuääni
kantautuu kaislikosta.
Toinen ui valkeana
hiljaisuudessa luo.

Kuun sillalla kuvajainen
sukeltaa heijastusten maailmasta.
Joutsenten karkelo yössä.
Lammen yllä leijuu usva.
Hohtavat kukat pimeässä,
terälehdillä helmet.

Aamulla saapuu tuska.
Veden kalvossa väräjävä suru.
Tautiin riutuvat uljaat linnut,
kaulat taipuen vaipuvat uneen.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

IMPRESSIONISMI

   

Leena Hurmavaara

Linnut olivat hereillä,
keveästi soivat niiden sävelet.
Aurinko horisontissa
maalaili taivasta hiljakseen.

Koivikon tuoksu,
veden äänetön huokaus.
Kasvoja kosketti aamun viileys,
nosti pystyyn ihokarvat.

Varpaissa märkään hiekkaan.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Silja Lindqvist

Kaupungintalon kellon suuret viisarit siirtyvät raskaasti taas yhden hetken lähemmäs aamua. Katuvalon kelmeä hohde valaisee nuoren miehen kumaraan painuneet hartiat ja ikuisuuteen ilmeettöminä katsovat silmät. Öinen tuulenvire kuljettaa torinlaidalta hiljaisella kadulla suhteettoman kovasti rapisevan pikaruokalan paperipussin miehen jalkojen juureen, mutta hän ei enää huomaa.

Punaisena hohtavan liikennevalon alle pysähtyy harvakseltaan yövuoron hopeiseksi kiillotettuja takseja, jotka hetken seistyään jättävät miehen taas kolkkoon yksinäisyyteensä, valon vihreäksi värjäämään aamuun.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Juhani Aho

Viheriäisten peltojensa keskellä punotti pieni pappila järven rannalla pitkän lahden pohjukassa. Ilta-auringon valaistessa näkyivät sen valkoset ikkunanpielet kauaksi suurelle selälle, jossa kuki iso valtaväylä etelästä pohjoiseen. - -

Ja jos sitä järveltä päin lahden pohjaan soutaen läheni, niin näytti siinä pysyvänkin tuo ensisilmäyksen vaikutus. Suuren selän jyrkät ja synkät rannat, jotka kasvoivat vaan kanervaa ja pientä petäjikköä, muuttuivat täällä lempeiksi luhtaniityiksi, jotka tuolla täällä synnyttivät pyöreitä pajupensaita ja joita reunustivat pehmoset koivu- ja haapalehdot. Taampana kohoava kivikkomäki, jonka harja kasvoi läpikuultavaa metsää pisti paikoitellen juurensa niittujen alatse ja ilmaantui veden rajassa avopääksi kallioksi tai valkoseksi hiekkarannaksi, jonka edustalla silloin nuokkui harva ruohikko jyrkkäyksen rintaan. - -

Koko tuossa maisemassa oli jotain omituisen pehmoista ja vienoa, joka tuntui tuoksahtavan esiin jokaisesta sen pienimmästäkin poimusta. Tuo pienoiskokoinen uimahuone valkoisine hiekkaan laskeutuvine portaineen, vaalean sininen venhe, joka kaarevan sulavana lepäsi omilla siloisilla teloillaan, ruispelto polkuineen, vatukko aidan varrella, tuo kukkaispuutarha pellon ja rakennuksen välillä ja etupäässä itse rakennus - se oli kuin hienon naiskäden muodostelemaa.

Mutta samalla lähti siitä kuin aavistus jostain selittämättömästä surumielisyydestä. Hiljaisena, tyynenä ja vähän viileänä iltana tuntui siltä kuin olisi sen asukkaan pitänyt istua käsi posken varassa, pää alakuloisesti kallellaan, mielessä joku salainen, sanaton kaiho. Laineen loiskina se ehkä toi tämän tunteen, ehkä myöskin haavan lehden lepatus tai päivän heijastus ikkunoihin, joiden takana ei näkynyt liikettä eikä kuulunut lapsilauman iloista melakkata, ei pihamaalla, ei pientarilla eikä rantahiedalla. Silloin tällöin avautui joku ovi, narahti puutarhan portti, ammahti lehmä tai yhähti vasikka, kuului soutua järveltä tai askeleita puutarhan hiedassa. Sillä välin saattoi olla niin äänetöntä, niin liikkumatonta ja kuollutta, että arka sorsa uskalsi uittaa poikueensa venerantaan ja käki lentää kukkumaan puutarhan aidan seipääseen.

Papin rouva 1893.
(Juhani Aho. Papin tytär. Papin rouva. 2000. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kirjapaino Raamattutalo OY.)

 

Mika Waltari

Leveän, pimeän rappukäytävän tuoksu löi meitä vastaan. Se oli kaupungin tuoksu, - kylmää, huuhdeltua kiveä, tomua, ummehtunutta ilmaa ja jotakin muuta, jota ei osaa selittää, johon tottuu aivan heti, niin ettei sitä huomaakaan, mutta maalta tullessa on sillä aina oma erikoinen voimansa.

Olin tullut kaupunkiin elokuun alkupäivinä, koska maalla oli liian kuuma ja koska oli olevinaan joitakin asioita, jotka kykenivät olemaan tekosyynä. Tosiasiassa ikävöin kaupunkia, asfaltin, metallitomun ja bentsiinin tuoksua, - sitä hermostunutta kaipausta, joka pimenevinä iltoina kiertää hiljaisia katuja.

Olin kierrellyt Länsirantaa pitkin, katsellut laivoja, tuntenut mätien kalojen lemun Kauppatorin rannassa. Ja juuri samassa kun jossakin, pitkän kadun päässä, punainen valoreklaami oli välkähtänyt näkyviin, olin kohdannut toimittaja Kortteen. Hän tervehti, savukkeenpää hehkui hämärään. - -

Saimme auton ja lähdimme ajamaan Vladimirinkadulle. Auto oli rämisevä ja kehno, mutta vauhti oli luja. Pitkänsillan tuolla puolen välkähti näkyviin himmeä, puolivaloinen lyhtyrivi. Taivas oli hiukan pilvinen ja tuulinen.
Caritas puristui melkein kiinni minuun autossa.
"Mitä ajattelitte minusta. Puhuinko liian vapaasti siellä ylhäällä? Oh, kun yö kuluu pitemmälle, saatte kuulla paljon kauheampaakin. Minun mielestäni täytyy miehen ja naisen voida puhua vapaasti vaikka mistä asioista. Nykyaikana."
"Mutta tosiasiaksi jää kuitenkin, että he ovat Mies ja Nainen", sanoin minä ja koetteeksi kumarruin lähemmäksi häntä.
Hän ei väistynyt kauemmaksi, vaan nauroi hiljaa.
"Sehän juuri antaa keskustelulle kirpeämmän maun. Mikään ei lopulta ole mitään. Vain siksi että olemme tottuneet pitämään jotakin pahana, tunnemme halua tehdä sitä. - Voi, minä pelkään, että teen teihin kovin turmeltuneen vaikutuksen, mutta Hellas on oikeassa. Tahdon tehdä kaikkiin ihmisiin sen vaikutuksen. Omalaatuista erikoisuuden tavoittelua."
Hän yritti puhua kevyesti - leikitellen ja ärsyttäen. Mutta me olimme hiukan liian lähellä toisiamme, hiukan liian vieraat toisillemme, hiukan liian kahdenkesken, jotta keskustelu olisi vapautunut pingoittuneisuudesta.

Asematorin valaistu kellotaulu oli vilahtanut ohitsemme ja painanut silmän verkkokalvoon kellertävän jälkikuvansa.
"Modernin maiseman kuu", sanoin minä.
Auto pysähtyi pimeän porttikäytävän eteen ja alkoi töryyttää torveaan. Rappuun ilmestyi valo ja joku nainen tuli avaamaan.
Nainen oli yöpuvussa, aamuviitta yllään. Hän ei ollut nuori, mutta minä näin paljaat jalat ja viitan aukosta valkean kaulan. Hänen silmissään oli levoton, hermostunut ilme, mutta hän oli kohtelias. - -

Auto pysähtyi, ja kuljettaja sytytti taksamittarinsa pienen lampun. Valonkajastuksessa näin Caritaksen kasvot himmeästi pimeän halki. Ja äkkiä valtasi mieleni ihmetys, kenen kanssa olin ajanut koko tien yöllisen kaupungin halki. Kuka se oli, joka oli istunut vierelläni, jota olin suudellut, jonka kanssa häviävän sekunnin ajan olin tuntenut kuoleman ja häviämisen kauhun. - -

Sitten me kävelimme hiljaa katolisen kirkon luo. Taivas oli jo vaalea, ja minä muistin Caritaksen, kuinka olin kerran, kauan sitten - äärettömän kauan sitten, tavannut hänet juuri tuossa samassa kulmassa. Ja hänellä oli valkea hattu ja hänen kasvonsa olivat olleet valkeat yössä. - -

Ja koko kulunut yö oli ollut täynnä hermostunutta pelkoa, ikävää ja jotakin sanoin selittämätöntä. Minä olin tuntenut sen vaistomaisesti, mutta en ollut ymmärtänyt sitä. Minä olin myöskin hermostuneena odottanut hetkien kulumista, jotta pääsisin jonkinlaiseen ratkaisuun. - Kaikki se, mitä oli tapahtunut - mitä olimme nähneet - Gambrinin pöydät, laiva, torakat, harmaat kasvot, tuijottavat silmät, kirkon silhuettileikkaus vaalenevaa taivasta vasten - kaikki tuo oli ollut ainoastaan jotakin ihan epäoleellista. Me emme olleet eläneet siinä mukana. Kuvat olivat piirtyneet silmiimme jälkeä jättämättä - -

Suuri illusioni 1928.
(Mika Waltari. Suuri illusioni. 1983. WSOY.)

 

EKSPRESSIONISMI

   

Katri Vala

Kukkiva maa

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!


Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!


Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Kaukainen puutarha 1924.
Katri Vala. Kootut runot. 2001. WSOY.

Aila Lompola (futuristista ekspressionismia)

Olen terävä viilto___________________
      Olen kipu tulinen.
Sinä rakkaani olet veitsi,
jossa
  kyyneleeni kimaltavat......................
        säikkyen
kuin arat flamingot
      vesi-    
        putouksessa
metsästäjien.............................tähtäimessä

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

Leena Hurmavaara

Rauhaton kaiku
Punainen huuto tyhjille seinille
Katkeruus, kaipaus
painoivat pinnan alle

Kuin tallattu heinä
maasta revitty
kosken kuohuihin heitetty

Niin raastoi sisintäni
repi rikki sieluni seinämät
niin lopullinen loppu

Kuin ikuinen yö.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Aila Lompola

Kuikan huuto kantautuu veden yli. Osmo aukaisee vetoketjun, ja raitis ilma virtaa sisälle telttaan. Veri kohoaa kuumana ohimoille, kun hän muistaa eilisen illan. Leena oli pyörinyt lattialla Kallen kanssa hiukset hulmuten ympäri, ympäri. Osmo oli lähtenyt ulos ja astellut rivakasti rantaan. Hän oli työntänyt rajusti veneen vesille ja soutanut, niin että käsivarsiin koski. Nyt niitä jomottaa.

Osmo seisoo laiturilla. Laineet hakkaavat rappusiin. Hän hyppää kuohuvaan hyiseen veteen. Muutamalla vedolla hän ui kauemmaksi rannasta, hän ui lujaa, saavuttaa luodon ja nousee vedestä. Lokit ovat läiskineet kallion kirjavaksi. Hän tarttuu kivenmurikkaan ja heittää sen pitkälle järveen. Hän sukeltaa takaisin aaltoihin.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Johanna Pyrhönen (ripaus ekpressionismia ja futurismia)

Neonkeltainen mainosvalo rätisee ja välkkyy sähköisin sykäyksin. Minusta tuntuu kuin elämänvirta suosinnani, veri kohisten korvissani eläisin maailmassa impulssien armoilla.

Tunne ja liike, maan vapiseva voima sydäntäni rytmittävät. Silti seison omin jaloin vahvana äärettömyyden alla. Valitsen oman tieni, syöksyn minne suvaitsen ja olen oman itseni voittaja.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

FUTURISMI

   

Katri Vala

Uusi puutarha
tuoksuu bentsiiniltä ja asfaltilta.
Punaiset, siniset, keltaiset lasikukat
riippuvat betoniseinillä,
kiitävät katuja
leimuavat silminä
säteilevien muurien välissä.
Ihmisiä, autoja, raitiovaunuja,
kohinaa,
valoja, valoja, valoja,
naurua,
Sonny boy
surulliset kasvot,
silmät, nälkä
palava suu.

Olavi Paavolainen

- - ei ole nähty, että kubismi on meidän aikamme tyyliä luova elementti. Meidän liikkeemme, meidän pukumme, meidän talomme, meidän katukuvamme, meidän tapamme puhua, meidän sota-aseemme, meidän urheilumme ovat "kubismia"; sähkölamppumme, pölynimijämme, paperossikotelomme, keittiöastiamme, kirjoituskoneemme, puhelimemme, automme ovat "kubismia". - - Ekspressionismin ja futurismin vaikutus moderniin hengenelämään on ollut käänteentekevä; ne opettivat, edellinen kauhistuen, jälkimmäinen ihaillen, katselemaan sitä maailmaa, joka oli syntynyt "kubististen" lakien mukaan - matemaattisella täsmällisyydellä, mekanisella voimalla ja nopeudella ja geometrisellä säännöstelyllä toimivaa maailmaa. - -

Kubismi on luonut reklaamiplakaattiemme jättiläiskirjaimet ja suunnattomat yksiväripinnat: yhdeksänkymmenen kilometrin nopeudella kiitävästä autosta voi ne erottaa.

Nykyajan elämän polttopisteinä ovat suurkaupungit, joissa arkipäivän tuhannet pienet tapahtumat saavuttavat tavattoman merkityksen - - Todellinen länsimainen tyyppi on mies, jonka päivä alkaa telefonisoitolla, sähköllä keitetyllä kahvilla ja hissillä, joka kohottamatta silmiään Daily Newsistä astuu lentokoneeseen, ostaa lipun kiertomatkalle maailman ympäri - -

Tämän uuden ihmisen elämän valtatekijä on kone - siksi otti uusi taide sen ihanteekseen. Nykyisin ovat koneet luoneet sen elämänrytmin, jonka heijastaja taide aina on. Mutta se ei tyytynyt vain käyttämään koneita esikuvinaan luodessaan omaa tyyliään, vaan idealisoi ne heroiseen suuruuteen, teki niistä sankareita, - -

Ja taideteosten raaka-aineen valinnassa tuli ilmaantua uuden aikakauden henki. - - Futuristien kuuluisan johtajan Marinettin runoelman "Suurkaupungin heräämisen" esittäminen vaati suorastaan kirjoituskoneiden naputuksia, höyrypillien vihellyksiä ja autotorvien törähdyksiä - -

Olavi Paavolainen. Nykyaikaa etsimässä. Esseitä ja pakinoita. 1990. (alkuperäispainos 1929.) Otava.

 

Aila Lompola

Kone r r r rutisee
    avautuu
sormien tanssi
  näp päi mil lä
viesti lentää
  Kalifornian aurinkoon
kuumaa bensankatkua,
  maapähkinävoita.
Täällä lumiaura kolisee
  kolin kolin klonk
Tielle lentää
  hiekkarusinoita.............
  .........................................
 
2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Mika Waltari (ekspressionistista futurismia)

Nuoruus

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.

Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978. Toim. Ritva Haavikko. 1979. WSOY. Runo on ilmestynyt ensimmäisen kerrän 1928.
(Maailma on teonsana, suomalaisia runoja. Toim. Anne Helttunen ja Annamari Saure. 2000. WSOY.)

 

DADAISMI

 

 

Aila Lompola

Kurkku suorana
pötköllään
keskustelevat kurkut.

Tervetuloa, vihreät senssit!
Yksi D päivässä riittää!
Lipolan-hyvää, pöt, pöt, pöt.
Sydän pitää seksistä pötköllään.

Vahvat lasit edessä,
Karvat pois helposti.
elämän piilot.
Hitaasti pumpaten eteenpäin.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

Leena Hurmavaara

- Se on mortonki! Mitä äijä?!
- Jaa kuka tonki?..Ai se ranskalainen...patonki?
- Mitä sää horiset?
- Nii, eilen löysin roskiksesta. Se oli sellanen...heh...kyllä sää tiärät. Mut ei varmaan ollu homeessa! Voiksää millään ymmärtää miks ne heittää niitä pois, hyvää tavaraa?!
- Kyllä sää ny puhut ihan omias...Ei niitä tartte keittää. Määkin söin kerran sellasen raakana!...eikä tullu yhtään maha kipeeks!
- Jaa... onko noin? Mut semmää kyllä sanon, että homeessa se ei ollu!
- Hik!

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Johanna Pyrhönen

Haloo haloo onko taloo
Ei voi tietää ilman valoo
Heitä bisse ärräpäitä
Hei I don't know et
mitäs näitä
Oja, kuja, oma pula.
Makaan missä lumi sula.
Vedän sua turpaan
hautaan sut multaan.
Mut mä oon aina halunnu sanoo...
Et enhän mä pahalla.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

SURREALISMI

   
Marina Kilpeläinen

Olipa kerran pieni ja iloinen tyttölapsi eräässä kylässä. Kukaan ei hänen nimeään tietänyt, mutta silti kaikki tunsivat hänet. Tuo tyttö nimittäin asui kylän ainoan kaupan portaiden alla ja sieltä huuteli kauppiaan kiukuksi kaikille kauppaan menijöille.

- Hei, herra Hunsvot, vieläkö olut maistuu? huusi tyttö eräänä päivänä herra Hunsvotille, kiipesi portaiden alta herran eteen ja oksensi hänen kengilleen.

Silloin sai kauppias tarpeekseen ja hyppäsi myyntitiskinsä takaa ja riensi ulos katkaisemaan tytöltä kaikki raajat. Tyttö palasi paikalleen portaiden alle, ja kauppias ripusti tytön pienet jalat ja kädet lihatiskilleen myyntiin.

Seuraavana päivänä herra Hunsvot tuli taas ostoksille kauppaan.
- Vieläkö olut maistuu? nauroi tyttö ja oksensi herra Hunsvotin kengille.

Silloin sai kauppiaan vaimokin tarpeekseen, lyllersi takahuoneesta kaupan etuovelle ja katkaisi tytön kaulan kohdalta kahtia. Tytön iloinen pää jäi portaille nauramaan, kun hänen loppuruhonsa ripustettiin lihatiskille myytäväksi.

Herra Hunsvot saapui seuraavanakin päivänä.
- Maistuuko olut yhä? ilkkui tytön irtonainen pää melkein tukehtuen roikkuvaan henkitorven pätkäänsä. Herran jaloissa hän nauroi ja oksensi hänen kengilleen.

Silloin sai tarpeekseen kauppiaan poikakin, omenaisen pyöreä ja poskistaan punainen. Riensi hän vuorostaan ylos. Hänen seisoessaan portailla alkoi tytön irtonainen pää kiertää häntä ympäri. Yhä vinhemmin se pyöri ja pyöri ja nousi ilmaan ja kiersi poikaa ympäri ja ympäri, kunnes hävisi kokonaan.

Seuraavana päivänä herra Hunsvot tuli kauppaan ja osti olutta.

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Pentti Saarikoski

Hullun miehen hevonen

Minä ostin hevosen hullulta mieheltä.
Se oli piirtänyt sen itse
ja muuten se oli ihan tavallinen hevonen
mutta silmät olivat sieraimissa.
Sen se oli tehnyt
tahallaan: että ihmiset näkisi
miten hullu se on
ja ostaisi paremmin.
Minä ostin.
Minä ajattelin hevosta kun se seisoisi männikössä
illalla kun auringon korvista vuotaa verta.

Maailmasta 1961.
Pentti Saarikoski. Runot. 2004. Otava.

Vuokko Syväntö

Surrealistinen kannanotto

Kävin kunnan katolla
näin läjän vanhuksia juustokuvun alla
eivät saaneet riittävästi happea,
yhtä letkua pitkin vain.
Juustotarjotin oli iso sänky
siitä Ne otti olkia pois
oli kuulemma säästökuuri
sanoi Suur Imijä.

Sukelsin Suur Imijän boolikuplaan
pääsin korjaamaan Imijän sisuksia.
Löysin sydämen koillisnurkasta
hellyyden - oli kova, musta möykky.
Hieroin ja lämmitin.
Helpottuneena vapauduin,
kun Suur Imijä röyhtäisi minut
takaisin kunnan katolle.

HURRAA, Juustokupu auki, vanhukset happishokissa!
Bonnelit jonossa Sotkan autoista.
Nyt alkoi meillä laatuvanhuus.

 

Iina Kare

Rumpukuivaus kielletty
       
  Se löytyi taksin takapenkiltä:
    Hän, kultainen perhonen.
       
  Menestyksen salaisuus on
    puiden ja kasvien
      kuolemanuupumus
      unihäiriöt ja muut.
       
  Iskusta toipuminen oli juuri
    vauhdissa, kun
ahneiden johtajien kirjanpitotavat
      tekivät elämästä
  äärimmäisyysurheilua,
  jonka jokainen suun avaus
    kätki kivikovan ytimen.
  Raaputtamalla,
matelemalla
 
      etsi pesuohjetta.
       

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

Iina Kare (nonsenselyriikan tyylisessä runossa
ripaus dadaismia ja surrealismia)

Metsänväkeä
       
Dippa dappa
  tikka hakkaa
    tillin tallin
      talitintti
Tuuli luuli    
  väärin kuuli  
    metsä raikaa
      kevään taikaa
Puuh ja paah
  köntti möntti
    ikivöntti
      juurakossa
    asuu, jossa
  ruokaa keittää
sekaan heittää
  marjoja ja manteleita
    sieniä ja heinii noita
      joita kasvaa pientareella
    kuusen alla
  hyvä olla
Syksy tulee
  kesä jää  
    metsätähdet
      kimmeltää

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.

 

 

IMAGISMI

   

Pentti Saarikoski

Keep smiling
ja kun hän viimein veivit heitti,
hänet kissanmulta sievästi peitti.
Mutta reklaami elää vieläkin
säkein kankein tai lausein lentävin
(kuin hypnoosi Max Factorin).
Osta Singer Sing ja sävellä!
Osta Corolla King, ala kävellä!
Jymystä kierrä sätkä
ja hanki Pätkä ja lätkä.
Osta Tampax, niin tulet solakammaks.

Iina Kare

Heijaa huusi pikkutiiri,
talon katolla heilui viiri.
Tiiri kiisi katolta alas,
muurin yli ja taasen takas.
On hauskaa olla pieni niin,
että melkein joutuu hukuksiin!

Bonsuur, se liitää Ranskassa,
Lei hou huikkaa Hongkongissa
Maailman ympäri
- piks ja poks -
Käy pullakoriin istumaan
ja sokeria maistamaan!

2006. Luovan kirjoittamisen kurssi. Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaustoiminnan koulutusohjelma.