Runon tuntomerkkejä ja keinoja Alkusivulle


Runon rakenne

Kohti myrskyävää merta
  minä yksin kuljen vain.
Aaltojen huiman pauhun
  minä korvissain kuulla sain.
Ja meren toisella puolla
  rakkaani nähdä voin.
Ja surun kyynelten keskellä
  ikävän tunteen koin.

Satu Tuononen

säe (runon rivi): Kohti myrskyävää merta. Säkeistä muodostuu säkeistöjä.

säepari (säkeet, jotka ovat loppusoinnussa):
minä yksin kuljen vain / minä korvissain kuulla sain

säkeenylitys: kahden säkeen kokonaisuus: sama ajatuskokonaisuus eli runon lause jatkuu seuraavaan säkeeseen, esimerkiksi Eino Leinon Nocturnessa:
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Säkeet ja säkeistöt voivat noudattaa jotakin "kaavaa" (esimerkiksi viisi säettä per säkeistö; joka toisessa säkeessä loppusointu; joka säe rytmillisesti sama; joka toinen säe rytmillisesti sama tms.), mutta on vapaus kirjoittaa runoja, joiden säkeet tai säkeistöt eivät noudata mitään mittoja. Silti modernissakin runossakin asettelulla, säkeillä ja säkeistöillä on suuri merkitys, vaikka määrämitallisuutta tai säännöllistä rytmiä ei tavoitellakaan. Säkeenylitykset ovat modernissa runossa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Esimerkiksi seuraavassa modernissa runossa säkeiden jaottelulla on viestinnällinen merkitys. Myös välimerkeillä, jotka lyriikassa ovat täysin sinun käsissäsi, on sanomallista arvoa. Tässä pisteytys tekee runoon hakkaavan, painokkaan sävyn, mikä lienee tarkoituskin:

En sano tätä päiväksi.
Odotan.
Yksin häntä odotan.
Kaikkien puolesta.
Vaikka he eivät tiedä.

Huomenna hän tulee.
Huomenna.

Mattijuhani Koponen

rytmi: Esimerkiksi säeparilla on yhtä monta tavua: rakkaani nähdä voin / ikävän tunteen koin. Rytmi syntyy sanapainon jakautumisesta säkeessä, säkeistä ja säkeiden jaottelusta (yksi sana rivillä rytmittyy lausuttuna aivan eri tavalla kuin esimerkiksi neljän sanan lause yhdellä rivillä). Modernin runo rytmi syntyy juuri säkeiden asettelusta, sanapainoakin voi käyttää hyödykseen.

Määrämitallinen rytmi käyttää hyväkseen sanapainoa. Suomen kielessä pääpaino on aina sanan ensimmäisellä tavulla ja sivupaino kolmannella (siitä eteenpäin joka toisella tavulla). Viimeinen tavu on aina painoton, vaikka se olisikin kolmas tavu. Runoon syntyy runon ”poljento”, kun esimerkiksi joka säkeessä on neljä painoa (esim. Akka kylän laskit kantoi -runossa). Säepareissa on usein sama rytmi ja loppusointu. Joka toisella rivillä voi olla viisi painoa ja joka toisella neljä; tai ekalla ja tokalla rivillä seitsemän painoa ja neljännellä ja viidennellä viisi painoa. Voidaan rakentaa miten tahansa rytmisesti. Aina on mahdollista kirjoittaa sointu- ja rytmimäärityksistä vapaa runo! Liian säännöllinen rytmitys ja liiallinen soinnuttelu tekee runosta kenties yksitoikkoisen.

asettelu: Runon säkeiden asettelulla - sillä, mistä säkeet alkavat, mitkä sisennetään jne. on suuri merkitys runossa. Runo luetaan paitsi sanoina, myös "kuvana". Katso esimerkiksi Metsänväkeä-runon asettelu Runo äännetasolla -osiosta. Asettelu luo runoon soljuvan, leikittelevän otteen. Seuraavassa runossa on ensin kaksi säkeistöä, jotka tavallaan ovat omia runokuviaan, ja loppu (jonkinlainen lopputulema, oivallus) on yksinään omana kokonaisuutenaan:

Korikeinun narahdus,
kesäillan lämpö jäsenissä.
Katse taivaassa, tähtiä täynnä.
Niitä näkyy jo.

Suloinen raukeus,
unelmainen olo.
Harmoniaa sielussa.

Milloin minusta tuli näin kokonainen?

Saija Honkala

 

Runon rakenne Runo äännetasolla Runo sanatasolla