Seksuaalisuus asiakastyön näkökulmasta > ERITYISTILANTEET > Seksuaaliset toimintahäiriöt > Kivulias yhdyntä
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Kivulias yhdyntä

Yhdyntäkivulla eli dyspareunialla tarkoitetaan naisella ilmenevää yhdynnän aikaista kipukokemusta, joka voi olla yhdynnän aiheuttamaa tai yhdyntään liittyvää kipua tai muuta epämiellyttävää tuntemusta.

ICD-10-tautiluokituksessa häiriö tunnetaan ”sukupuoliyhteyden kivuliaisuutena naisella”. Yhdyntäkipu on hyvin tavallinen oire ja sitä tavataan kaikissa ikäryhmissä. Eniten kipua esiintyy kuitenkin nuorilla naisilla. Laumannin (1994) tutkimuksen mukaan yhdyntäkipua esiintyi eniten (22 %) 18 - 24-vuotiailla ja vähiten (7 – 9 %) yli 50-vuotiailla.

Yhdyntäkivut ovat osoittautuneet syiltään ja syntytavoiltaan monitahoisiksi toiminnallisiksi häiriöksi. Useimmiten häiriölle on osoitettavissa yksi tai useampia altistavia, laukaisevia ja ylläpitäviä tekijöitä. Yhdyntäkipu voi olla syvää tai pinnallista, ja ongelma voi esiintyä ajoittain tai jatkuvasti. Syvä kipu tuntuu pikkulantion alueella ja sen aiheuttavat emättimen pohjaan ulottuvat työnnöt tai orgasmi. Pinnallinen kipu koetaan puolestaan ulkosynnyttimissä, emättimen aukossa tai emättimessä ja se tuntuu lähinnä silloin, kun siitin viedään emättimeen. Kivulla on moninaisia seksuaalielämää haittaavia vaikutuksia. Se voi aiheuttaa esimerkiksi yhdyntäpelkoa ja kumppanin läheisyyden välttelyä.

Käsiteltäessä kivuliasta yhdyntää on hyvä ymmärtää, mitä reaktioita normaalisti elimistössä ja etenkin sukupuolielimissä yhdynnän aikana tapahtuu.

Tyypillisiä seksuaalisia kipuhäiriöitä aiheuttavia tekijöitä

  • Kohdun rakenteellinen taaksepäin kallistuma
  • Vaginaan pullistuva kohdun kaulaosa ja napukka
  • Tiukka emättimen ulkoaukko
  • Merkittävä kokoero naisen vaginan ja miehen peniksen välillä
  • Lantionalueen kiinnikkeet
  • Rakenteelliset poikkeavuudet
  • Sopimaton yhdyntäasento tai –tekniikka
  • Riittämätön kiihottuminen ennen yhdyntää
  • Emättimen limakalvon kuivuu, emättimen atrofia
  • Gynekologinen tulehdus, virtsatietulehdus
  • Vulvodynia; vulvan alueen korostunut kosketus- ja kipuherkkyys
  • Vaginismi; emätinkouristus
  • Synnytyksen jälkitila
  • Peräaukon tai peräsuolen sairaus
  • Emotionaaliset tekijät stressi, ahdistus, seksuaaliset pelot
  • Seksuaalinen vastenmielisyys
  • Parisuhteen ja vuorovaikutuksen ongelmat kumppanin kanssa, seksuaalinen yhteensopimattomuus kumppanin kanssa
  • Kumppanin heikot seksuaaliset taidot
  • Naisen yhdyntäkivun tutkiminen

    • kivun laadun selvittäminen: tuntuuko kipu emättimen aukossa yhdyntää aloittaessa vai syvemmällä, tuntuuko kipua yhdynnän alussa, aikana, orgasmin yhteydessä tai yhdynnän jälkeen, ovatko kaikki yhdynnät kivuliaita, onko joskus kivuttomia yhdyntöjä? Seksuaalianamneesin laadinta.
    • anatomian ja toiminnan selvittely - gynekologinen tutkimus naisen ehdoilla
    • tunteiden, kokemusten ja parisuhteen selvittely
    • PAPA-koe, kolposkopia, gynekologinen tutkimus
    • sensorinen tuntotestaus
    • verikokeet: mm. FSH, kilpirauhaskokeet, S-testosteroni, V-stestosteroni, rasva-arvot, maksa-arvot

    Naisen yhdyntäkivun hoitomenetelmiä

    • Taustalla mahdollisesti olevan vulvodynian syiden hoitaminen
    • Seksuaaliohjaus ja -neuvonta ja liukuvoiteen käyttö
    • Sopivan yhdyntäasennon ja –tekniikan löytäminen
    • Parisuhteen viestinnän häiriöiden hoitaminen
    • Seksuaaliterapia: harjoitukset yksin ja yhdessä kumppanin kanssa
    • Psykoterapia, mikäli kyseessä esimerkiksi pelko tai paniikkihäiriö
    • Ahdistusta tai paniikin kokemusta lievittävä lääkitys yhdistettynä seksuaalineuvontaan
    • Ahtaan emättimen ulkosuun laajentaminen lääkärin suorittamalla toimenpiteellä
    • Anatomisten syiden kirurginen korjaus

    Emätinkouristus eli vaginismi

    Emätinkouristus eli vaginismi tarkoittaa naisen lantionpohjan ja emättimen uloimman kolmanneksen lihasten tahatonta kouristusta. Voimakas lihassupistus aiheuttaa emättimen ulkosuun kapenemisen, joka vaikeuttaa yhdyntää tai estää sen. Kouristus tekee yhdynnästä (tai myös gynekologisesta tutkimuksesta) kivuliaan ja usein psyykkisellä tasolla ahdistavan

    Vulvodynia (vestibulodynia)

    Vulvodynialla tarkoitetaan vulvan alueen kroonisia epämielyttäviä tuntemuksia tai kipua, johon kuuluu polttava ja kirvelevä tai ärsytyksen ja arkuuden tunne. Vulvodynia on krooninen kiputila, joka vaikuttaa naisen elämänlaatuun. Sillä on vaikutusta seksuaalielämään: kipu aiheuttaa yhdynnän häiriintymistä ja voi johtaa yhdyntäkyvyttömyyteen ja jopa seksuaaliseen vastenmielisyyteen.

    Vestibulodynian syy on tuntematon. Se liittyy joskus Candida-hiivainfektioon, jonka oireina on ajoittaisia kipu- ja kutinajaksoja. Tyypillisin vulvodyniasta kärsivä nainen on premenopausissa oleva hormonikorvaushoitoja ja toistuvia antibioottikuureja käyttävä nainen. Altistavina tekijöinä voi olla myös paikallinen kemiallinen ärsytys, lääkeainereaktiot ja paikalliset hoidot (esim. laser). Taustalla voivat olla myös paikalliset hermopäätteiden vauriot ja limakalvojen muuttuneet kosketus- ja kipuaistimukset.

    Vestibulodynian hoidosta

    Seksuaaliohjaus ja -neuvonta

    - muusta rakastelusta nauttiminen, omien tuntemustan kuunteleminen, seksuaalisuus-käsityksen laajentaminen pois yhdyntä- ja suorituskeskeisyydestä

    Ärsyttävät aineet, pikkuhousunsuojat, turhat pesut pois

    Lantionpohjan liahsten tunnistus ja harjoitteleminen

    Liukasteiden käyttä joka yhdyntäkerralla, korostetaan oman halun ja kiihottumisen tärkeyttä

    Puudutusgeeli

    Mahdollisen hiivatulehduksen hoito

    Kiruginen hoito: emättimen aukon kipeän osan limakalvon poistaminen (ensin kuitenkin konservatiivinen hoito)

    Lisätietoa

    Vulvodynia.com (21.9. 2009 luettu)

    Seksiä ilman kipua (21.9. 2009 luettu)

    Lisätietoa naisen seksuaalisuudesta

    Naisen seksuaalisuus

    Naisen seksuaaliterveys

    Naisen seksuaalitoimintojen häiriöt (21.9. 2009 luettu)

    Lähteet:

    Räsänen, M. 2003. Naisen seksuaalitoimintojen häiriöt. Duodecim, 119(3):219-27.

    Virtanen J. 2002. Kliininen seksologia. WSOY, Helsinki.

    Väisälä, L. 2006. Naisen seksuaaliongelmat. Teoksessa D. Apter, L. Väisälä & K. Kaimola (toim.) Seksuaalisuus. Gummer Kirjapino Oy, Jyväskylä, 251-263.