Opetuksen havainnollistaminen > OPETTAJAN TEHOKEINOT > Puhuva pää > Kielenkäyttö
1 2 3 4 5 6

Kielenkäyttö

Varsinaisen puhe-esityksen haluttua vaikutusta voidaan tehostaa kielenkäytön valinnoilla. Erilaisin tehokeinoin vahvistetaan sanoman perillemenoa.

KIELENKÄYTTÖ

Kieli on puheviestintätilanteessa keskeisessä asemassa. Kielellisesti sanoman täytyy ensisijaisesti oltava ymmärrettävää. Puheilmaisun kielen on oltava lisäksi kiinnostavaa ja elävää, sen pitää ”istua” esittäjän suuhun, sen pitää täyttää puhetilanteen sille asettamat edellytykset ja seurata asian vaatimaa tyyliä.

Tavanomaisessa puheviestintätilanteessa ilmaisu pitää ymmärtää kertakuulemalla – kuulijalla ei useimmiten ole mahdollisuutta tarkistaa sanoja ja ilmaisuja sanakirjasta.

Puhekieli on myös vapaampaa kuin kirjallinen. Puheenvuorossa esitetty kannanotto ei vaikuta yhtä tiukalta ja lopulliselta kuin kirjallisessa muodossa esitetty, pienet epäonnis-tumiset, epätarkkuudet, lipsahdukset ja jopa pikkuvirheet annetaan anteeksi toisin kuin kirjoitetussa tekstissä.

Vapaudestaan huolimatta myös puhekielellä on tiettyjä vaatimuksia.

Selkeys

Selkeä kielenkäyttö on ymmärrettävää. Selkeää ja ymmärrettävää puhetta on helppo tulkita ja tulkata. Seuraavia seikkoja kannattaa huomioida selkeyden parantamiseksi:

- lyhyet ja ytimekkäät lauseet
- yhteyksiä ja liittymiä selventävät sanat (sillä, koska, jos, kun)
- selkeät ajatus- ja lausekokonaisuudet
- ei sivulauseella aloitusta
- käytä ajatuskatkoja puhetekstien välissä
- vältä abstraktisia ilmaisuja – pyri konkreettisuuteen
- vältä pitkiä yhdyssanoja ja johdannaisia
- suosi kirjakieltä väljempiä ilmaisuja
- käytä harkiten vieraskielisiä sanoja ja termejä – ne eivät lisää uskottavuutta
- vältä passiivia

Tyyli

Samoin kuin kirjoitetussa kielessä on puhekielessäkin monia tyylivaatimuksia. Virallisissa tilanteissa ja valmistelluissa esityksissä puhujan oletetaan käyttävän huoliteltua kieltä. Pienissä ja arkisissa keskustelutilanteissa puhuja käyttää aivan toisenlaista puhekieltä kuin julkisessa esitelmässä. Professori kertoo samasta asiasta akateemisella luennolla eri lailla kuin kotona kahvipöytäkeskustelussa.

Tyylin kehittymistä haittaavat usein kuluneet fraasit ja muoti-ilmaukset niin arkisessa kuin julkisessakin kielenkäytössä. Hyviä esimerkkejä voi löytää vaikkapa poliitikkojen puheista tai erilaisista television puheohjelmista. Puhekielen liiallisuus saattaa ärsyttää monia. Kielenkäyttö on riippuvainen esiintyjän persoonasta, asiasta, kuulijakunnasta ja esitystilanteesta. Huoliteltu kieli ja asiallinen tyyli ei ärsytä ja varsinainen asiakin menee paremmin perille paremmalla tyylillä.

Kohteliaisuus

Esityksen kielenkäytön tulee olla kohteliasta ja kuulijaa arvostavaa. Perinteisen kohtelias kielenkäyttö pätee erityisesti kansainvälisissä tilanteissa ja yhteyksissä. Kohtelias kieli auttaa luomaan kunnioitusta, läheisyyttä, kumppanuutta ja lämpöä. Usein viileää muodollisuutta pidetään etäisenä ja amerikkalaistyylistä letkeän rentoa tasavertaista tyyliä positiivisena. Asiaan kuitenkin kuuluvat kiitokset, kohteliaisuuspuhuttelut, anteeksipyynnöt ja kaikenlainen sosiaalinen huomaavaisuus. Sen sijaan vähäinen ja yliolkainen vastaanottajan huomiointi ja avoin väheksyntä on epäkohteliasta kieltä.
Kohtelias kieli huomioi aina vastaanottajan. Etiketti määrittää kulloisenkin kohteliaisuuden ilmaisemisen muodon.

Suomalainen ilmaisutapa välttää usein kehumista ja ylistystä. Myönteiset ilmaisut eivät tunnu kuuluvan kulttuuriin toisin kuin muualla – tai ainakin niiden käytössä olemme kovin säästeliäitä. Omia suorituksiaan tuskin kukaan kiittelee. Joskus saattaisi kuulijankin kannalta olla kohteliasta avoimesti myöntää omat ansiot, mutta liiallista korostusta välttäen.

Sinuttelu osoitti perinteisessä teitittelykulttuurissa halveksuntaa. Nykyisessä sinuttelukulttuurissa tämä vain helposti unohtuu tai ei tule edes mieleen. Monet esitys-tilanteet eivät kuitenkaan sovellu tähän lähikohteliaisuuteen, vaan jopa edellyttävät sosiaalista välimatkaa ja kunnioitusta.

Murre

Murre saattaa sopia kielenkäyttöön edellyttäen, ettei se vaikeuta ymmärtämistä tai vie huomiota pois itse asiasta. Murteen käyttö edellyttää vastaanottajan kielenkäytön huomioimista. Käytettävään tyyliin vaikuttaa asiasisältö, esitystilanne ja kuulijakunta. Asiaesi-tyksissä ja virallisissa tilanteissa murretta ei pidetä soveliaana. Murre sopii parhaiten viihteen ja epävirallisten tilanteiden esityksiin.

Myös esittäjän persoonallinen tyyli on tärkeä huomioida. Vaikka murre häviäisikin esittäjän kielestä, murteen sävy ja intonaatio eivät häviä. Raumalaisen erottaa karjalaisesta, vaikkei varsinaista murretta kuulisikaan. Samoin havaitsemme eroja vieraskielisten englannissa – ääntäminen ja intonaatio paljastavat, mistä päin maailmaa englantia puhuva on kotoisin.

Havainnollisuus

Puhekieltä voi havainnollistaa runsaalla verbien aktiivimuotojen käytöllä, esimerkeilllä, puhutteluilla ja kohdistamisilla, konkretisoimalla sanoja ja ilmauksia sekä erilaisilla sanallisilla tehokeinoilla. Havainnollisuuteen vaikuttavat myös sanojen merkitykseen liittyvät väritykset. Hyvä tarinan kertoja värittää aina kieltään. Tunnetuin esimerkki lienee se klassinen kalajuttu – joko enemmän tai vähemmän liioiteltuna. Värittäminen on kuitenkin suullisen viestinnän kaksiteräinen miekka. Pelkkä asiallinen ja objektiivinen kielenkäyttö tekee esityksestä usein vain ”faktaluettelon”, kun taas liiallisesta värittämisestä itse asian selkeys usein kärsii.

Monilla sanoilla on myös kaksinaismerkitys: sanan ilmoittama tosiasia ja kuulijan värittämä merkitys. Näitä kutsutaan sanan tiedotus- ja tunnemerkityksiksi. Tunneperäinen suhtautuminen erilaisiin ilmauksiin tulee hyvin esiin vaikkapa poliittisissa keskusteluissa. Myyntikieli on usein voimakkaastikin väritettyä tunneperäisyydessään.